Etätyöstä on keskusteltu jo vuosikausia. Matkan varrella keskustelu on pirstaloitunut, ja nykysin sitä käydään eri vaiheissa. Jossakin käydään yhä samaa keskustelua kuin 10-15 vuotta sitten: voiko etätyö toimia, ja mahtavatko ne siellä kotona/mökillä/kahvilassa kuitenkaan mitään töitä tehdä? Toisaalla etätyö on ollut jo pitkään luonnollinen osa työelämää, ja johtamiskäytännöt, palaverikulttuuri ym. osataan mukauttaa etätyön piirteisiin sopiviksi.
Itse tein viime vuosikymmenen puolessavälissä muutaman vuoden lähes pelkästään etätöitä, ollessani töissä organisaatiossa joka oli fyysisesti hajallaan ympäri maailmaa. Tilanteessa oli paljon hyviä puolia, ajankäytön joustavuus ja työmatkan pituus makuuhuoneesta työhuoneeseen päällimmäisinä. Ainoa merkittävä huono puoli oli sosiaalisen toimistoympäristön puute, mutta sekään ei tarkoita että sosiaalinen vuorovaikutus olisi kokonaan puuttunut. Puhelimitse, chatissä ja jopa paljon parjatun sähköpostin kautta pystyy myös luomaan ja ylläpitämään sosiaalista vuorovaikutusta työkavereiden kanssa. Tämän ei itse asiassa pitäisi olla mitenkään yllättävää, ottaen huomioon kuinka suuri osa ihmisten vapaa-ajan sosiaalisesta kanssakäymisestä on nykyisin virtuaalista. Sekä työkaverisuhteissa että ystävyyssuhteissa pätee sama dynamiikka: niitä voi ylläpitää ja jopa luoda virtuaalisesti, mutta kasvotusten tapaaminen silloin tällöin tekee niistä paljon vahvempia.
Tässä tapauksessa asiaa myös helpotti se, että organisaatiossa kaikki olivat virtuaalisia. Nekin, jotka tekivät töitä toimistosta eivätkä kotoa käsin, käyttivät samoja välineitä yhteydenpitoon koska kaikki oman tiimin jäsenet olivat jossain muualla kuin samassa toimistossa. Vaikeampi tilanne on silloin, kun osa tiimistä on samassa toimistossa ja osa virtuaalisia, tällöin fyysisesti erillään olevat jäävät helposti ulkokehälle, ellei asiaan kiinnitetä erityisesti huomiota.
Samaan aikaan alkoi lehtiin ilmestyä haastetteluita etätyön edelläkävijöistä, jotka tekivät yhden etäpäivän joka toinen viikko ja poseerasivat haastattelukuvissa keinutuolissaan pyjama päällä ja villasukat jalassa.
Etätyöstä puhuttaessa ei aina puhuta samasta asiasta. Kokoaikainen etätyö on eri asia kuin satunnainen etäpäivä silloin tällöin. Ehkä tässäkin suhteessa parasta on joustavuus, mahdollisuus yhdistää toimistolla tapahtuvaa työtä ja etätyöskentelyä tarpeen mukaan, jolloin pääsee nauttimaan molempien parhaista puolista ilman että haittapuolet kasvavat liian suuriksi.
Mitä tulee etätyön tuottavuuteen toimistotyöhön verrattuna, totuus lienee että yksilölliset erot ovat suurempia kuin työskentelytapojen erot. Taannoisessa HBR blogissa todetaan että etätyöntekijöillä on itse asiassa paremmat yhteydet kollegoihinsa ja esimiehiinsä kuin toimistotyöntekijöillä, mutta suureksi osaksi syynä on että yhteyksien ylläpitämiseksi nähdään tietoisesti vaivaa fyysisen läsnäolon puuttuessa.
Etätyöllä voi olla monia muotoja, ja aina ei ole selvää mikä on etä- ja mikä lähityötä. Myyntimiehet ja konsultit ovat maailman sivu tehneet töitä asiakkaan tiloissa, hotelleissa ja missä milloinkin. Aika yleistä on sekin, että toimistolla päivänsä viettänyt työn sankari avaa läppärin illalla kotona, ja tekee tunnin pari etätöitä. Siitä sessiosta tosin ei tehdä leppoisia villasukka-keinutuoli -lehtijuttuja.
Lehtijutut etätyöstä keskittyvät tällä hetkellä muutenkin enimmäkseen kahviloissa työskentelyyn. Nykyisin sekin on varteenotettava mahdollisuus ainakin pääkaupunkiseudulla. Kuusi vuotta sitten, kun muuton vuoksi kotikonttorista katkesi laajakaistayhteys viikoiksi (!), ja normaalisti käytettävissä oleva toimistokin oli remontissa, piti löytää muu ratkaisu. Ajattelin, että jenkkikollegathan hengaavat päivät pitkät Starbucksissa ja tekevät sieltä töitä, varmaan Suomen toiseksi suurimmasta kaupungista löytyisi myös joku nettikahvila. Otin asiasta selvää, ja niitä löytyi kaksi: Otaniemen Radisson ja Matinkylän Teboil. Valinta ei ollut vaikea, mutta trendikkäältä se ei tuntunut.
